Tommi Kinnunen – Pintti

Tommi Kinnusen kaksi aikaisempaa kirjaa ovat todella kolahtaneet minuun, varsinkin Neljätienristeys, jota voin sanoa liioittelematta lempikirjakseni. Tein näiden kirjojen kanssavaan sellaisen virheen, että luin ensin Lopotin ( joka on siis selkeästi Neljäntienristeykselle jatkoa, saman suvun vaiheista kertova teos) ja sitten vasta Neljäntienristeyksen. Tämän vuoksi Lopotti jäi minulle jonkin verran vieraaksi. Pitäisiki joskus lukea se vielä uudestaan, oletan että se puhuttelisi tällöin enemmän.

Jatka lukemista ”Tommi Kinnunen – Pintti”

A. J. Finn – Nainen ikkunassa

Tämän kirjan kohdalla hämmensi ensin nimen samankaltaisuus Nainen junassa kirjan kanssa. Asetelmassakin on tiettyjä samankaltaisuuksia: toisia tarkkailevat naiset, joilla on ongelmia alkoholin kanssa, näin karkeasti yksinkertaistettuna. Lopulta kuitenkin kyse oli varsin erilaisista kirjoista, jossa kantavana teemana oli epätietoisuus siitä, mikä oli totta ja mikä ei ja mikä ainoastaan päähenkilön mielikuvituksen tuottamaa.

Jatka lukemista ”A. J. Finn – Nainen ikkunassa”

Camilla Läckberg – Noita

Noita on ruotsalaisen menestysdekkaristin kymmenes Fjällbacka-sarjan osa. Olen lukenut tähän mennessä muut sarjan osat, Majakanvartijaa lukuun ottamatta. Lukukokemusten perusteella täytyy sanoa että Läckbergin kirjojen taso on vähintäänkin vaihteleva. Parhaimmillaan dekkarit ovat yllätysten täyttämää jännitystä ja huonoimmillaan yllättävän väkisin väännettyä hutaistun oloista höttöä. Sarjasta vakuuttavimmat teokset ovat olet Leijonankesyttäjä ja Kivenhakkaaja. Toistaiseksi pohjanoteerauksena pidän Pahanilmanlintua ja valitettavasti myös tätä uusinta Noitaa. Eivät nekään kauttaaltaan huonoja olleet, sarjan hyviin verrattuna vain liian huonoja.

Jatka lukemista ”Camilla Läckberg – Noita”