Anna-Leena Härkönen -Juhannusvieras

Tunnustan nyt jotain; tämä on ensimmäinen lukemani Anna-Leena Härkösen kirja. Minulla on ollut ennakkoluuloja näitä kirjoja kohtaan. Paljon. Miksikö? En tiedä, jotenkin olen aina ajatellut, että ne ovat liian kaunokirjallisia. Sellaisia, kuin Oneiron ja saman kirjailijan aiempi kirja, jota jäivät niiden korkealentoisuuden vuoksi kesken.

Mutta minähän olin täysin väärässä! Härkösen kieli puhutteli minua ja oli juuri sellaista jota luen mielelläni ja jollaiseen suorastaan ahmin. Melkein sanoisin, että teksti on arkista, mutta sellaisella helkkarin positiivisella tavalla. Kirjaa lukiessa mielikuvitus eli kuvatuissa kesän hetkissä, korvissa kuuli kesän äänet ja suorastaan haistoi kesän tuoksut. Vielä kun kirjan tapahtumat sijoittuvat Kalajoelle, joka on lapsuuteni maisema, niin avot!

Kirja kertoo sinkkunainen Tuijasta, joka on työelämässä menestynyt sisustussuunnittelija. Hänen äitinsäon kuollut Tuijan ollessa lapsi ja hän on varttunut kaksin isänsä kanssa, viettän lapsuuden kesät Kalajolla serkkujensa perheessä. Tuija muistelee lapsuuden kesiä ja serkkujen perheidylliä kaiholla. Joskin vieräilujen lopulliseen päättymiseen liittyy myös traagisia käänteitä, jotka saivat tuijan pysymään pois Kalajoelta kymmenen vuoden ajan. Tuijan nykyistä elämäntilannetta värittävät tyytmättömyys vaihtuviin miessuhteisiin ja tietty sisäinen tyhjyyden tunne. Tuija on ikäänkuin perheetön, yksinäinen.

Eräänä kesänä tuija saa kirjeen serkultaan Sallalta, jonka perheen luona hän lapsuudessaan kesiä vietti. Perheen isä on kuollut jo aiemmin ja äiti on nyt huonossa kunnossa sairaalassa. Tuija kutsutaan osallistumaan äidin 80-vuotispäiville. Kun Tuija viimein päätyy lähtemään, hän joutuu kohtaamaan lapsuuden tapahtumat uudella tavalla ja huomaamaan, että muistiin ei aina voi luottaa.

”Risto katsoo suoraan minuun, juuri hymyilemäisillään. – Varo ettet satuta ittees, hän sanoo. – Miten niin? – Älä satuta ittees niihin leivänkulmiin, ne on terävät. Sydämeni paisuu. Odotan hetken ennen kuin syön taas. En halua rikkoa tätä hetkeä tekemällä yhtään liikettä.”

Tämän kirjan jälkeen uskallan ehdottomasti lainata myös toisen Härkösen kirjan, katsotaan mikä sattuu seuraavana kirjastosta silmääni.

Kirja: Juhannusvieras

Kirjoittaja: Anna-Leena Härkönen

Julkaistu: 2011

Sivuja: 255

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *