Tommi Kinnunen – Pintti

Tommi Kinnusen kaksi aikaisempaa kirjaa ovat todella kolahtaneet minuun, varsinkin Neljätienristeys, jota voin sanoa liioittelematta lempikirjakseni. Tein näiden kirjojen kanssavaan sellaisen virheen, että luin ensin Lopotin ( joka on siis selkeästi Neljäntienristeykselle jatkoa, saman suvun vaiheista kertova teos) ja sitten vasta Neljäntienristeyksen. Tämän vuoksi Lopotti jäi minulle jonkin verran vieraaksi. Pitäisiki joskus lukea se vielä uudestaan, oletan että se puhuttelisi tällöin enemmän.

Mutta tässä oli nyt tarkoitus kommentoida tätä uutukaista Pinttiä. Se kulkee Suomalaisessa sodanjälkeisessä pitäjässä, jonka arkea ja elämää rytmittää lasitehdas. Kirjan keskiössä on saman perheen aikuiset lapset, Helmi, Raili ja Jussi. Jokaisen elämästä ja ajatuksista avataan yhden päivän verran. Jussin päivä on juhannuksen alla 1949, Helmin päivä kevättalvella 1950 ja Railien elämään paneudutaan syksyn 1951 päivänä.

Lasitehtaan rutiininomaisena toistuvan arjen lisäksi elämää värittää sodanjälkeinen jälleenrakennus, perheen ja yksilöiden menneisyys ja sen jättämät arvet, sekä erilaisuus. Jokainen henkilö on jollain lailla tavallisuudesta (tai sanotaanko 1950 luvun arvoja ajatellessa) poikkeava: Jussilla on selkeästi jokin autismikirjon häiriö, Helmi on sosiaalisesti estynyt ja Raililla on menneisyys langenneena naisena, joka on lyönyt vahvan leiman myös hänen nykyelämäänsä. Näiden aikuisten lasten äiti on kuollut ja isän kohtalo selviää ajallaan tarinan kuluessa.

”Jussille riitti se, että äiti oli hänen seuranaan. Äiti ei huutanut, eikä huomautellut, pyyhkäisi vaan sanomatta rään Jussin nenänpielestä tai tarkisti, kuin pitkiksi kynnet olivat kasvaneet. Toisinaan äiti puhui jotakin. Maailmassa on piilossa pahuutta. Se pohti asioita ääneen, mutta enemmän itseänsä varten kuin Jussille. Tai ei. Ei pahuutta, vaan semmosta, ettei osaa ajatella asioita toisten kantilta

Odotin tältä kirjalta paljon ja osittain nämä odotukset myös palkittiin. Pidän Kinnusen kielestä ja myös aikakuvaukset viehättävät minua ja luovat mielikuvistani kokonaisen. Jotenkin tämän kirjan juoni oli kuitenkin pettymys, eikä vanginnut minua oikein mukaansa. Henkilöissä oli paljon ainesta ja heidän mielenmaailmaan, tunnelmiin ja ajatuksiin oli mielenkiintoinen paneutua. Kuitenkin kokonaisuus olisi mielestäni vaatinut jykevämmät raamit, jotenkin erilaisen, palaset kantavan juonen. Kirja jäi minun mieleeni tyngäksi, keskeneräiseksi. Kritisoin myös hieman liiallista surua, ankeutta mitä kirjassa oli. Toki tuotahan se elämä varmasti 50-luvulla oli, mutta olisiko näillä henkilöillä voinut olla edes jotain hyvää, mika olisi myös lukukokemusta kantanut.

Kritiikistäni huolimatta voi kuitenkaan olla kirjaa suosittelemattakaan sen kauniin kielen vuoksi. Nykypäivän lyhytviestinnän somemaailmassa tarvitaan kipeästi sanavaraston laajentumista kirjallisuuden avulla ja Kinnusen kirjat soveltuvat tähän varsin hyvin.

Kirja: Pintti

Kirjoittaja: Tommi Kinnunen

Julkaistu: 2018

Sivumäärä: 304


One Reply to “Tommi Kinnunen – Pintti”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *